Eduskuntavaalit 2011 – Tulospalvelu »

Välikangas Arto PS

Perustiedot


Välikangas Arto

Välikangas Arto
145

Ehdokkaan oma esittely


Olen 44-vuotias Perussuomalaisten Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja vuodesta 2004. Olen Helsingin liikuntalautakunnan jäsen, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) hallituksen jäsen ja Kuntien takauskeskuksen valtuuskunnan jäsen. Koulutukseltani olen kauppat.yo ja olen suorittanut 142,5 opintoviikkoa KTM:n tutkinnosta. Olen töissä Alkossa ja lisäksi toimin sivutoimisesti yrittäjänä.

Ehdokkaan vastaukset


Talous

1.

Valtiontalous on noin 8 miljardia euroa alijäämäinen 2011. Mikä on mielestänne paras keino vajeen supistamiseksi?

Talouskasvun kiihdyttäminen
Välikangas ArtoMenoleikkaukset
Veronkorotukset
Julkisen sektorin, erityisesti kuntien toiminnan tehostaminen
Työurien pidentäminen
Arto Välikangas: Itse asiassa merkittävin keino olisi harmaan talouden karsiminen. Sitä kautta olisi saatavissa 5 - 10 miljardia verotuloja.
2.

Leikkauksilta tuskin vältytään. Oletko valmis leikkaamaan menoja?

Välikangas ArtoKyllä
En
Arto Välikangas: Valtion menot pitäisi ottaa uuteen tarkasteluun. Sekä bruttokansantuote että veroaste ovat nousseet merkittävästi viime vuosikymmeninä samalla kun valtiontalouden alijäämä on kasvanut. Kaikkeen kivaan ei ole varaa, vaan pitää valita. Ensisijaisia ovat valtion perustoiminnot ja Suomen asioiden laittaminen kuntoon.
3.

Vanhuuseläkkeen ikäraja on Suomessa 63 vuotta. Eläkeikä on

Liian matala
Välikangas ArtoSopiva
Liian korkea
Arto Välikangas: Itse asiassa raja on 63 - 68 vuotta ja järjestelmä palkitsee 63 vuotta myöhäisemmän eläkkeelle jäämisen erittäin runsaskätisesti. Varsinainen ongelma on siinä, että todellinen eläkkeellesiirtymisikä on noin 60 vuotta. Siihen pitäisi puuttua auttamalla iäkkäämpiä työntekijöitä jaksamaan paremmin työssä ja lopettamalla eläkeputkeen saneeraaminen eli irtisanominen iän perusteella.
4.

Edistäisitkö työperäistä maahanmuuttoa Suomen nykyisen työttömyyden oloissa?

Kyllä
Välikangas Arto+En
Arto Välikangas: Ehkä ulkomaista työvoimaa tarvitaan, mutta ensin pitäisi työllistää omat työttömät ja piilotyöttömät sekä panostaa syrjäytymisen ehkäisemiseen.
5.

Kuntavero on tänä vuonna keskimäärin 19,2 prosenttia. Se on

Liian vähän
Sopivasti
Välikangas Arto+Liikaa
Arto Välikangas: Kunnallisvero on noussut jatkuvasti eikä ratkaisu yhteiskuntamme ongelmiin voi olla jatkuva verojen korottaminen.
6.

Keskipalkkaisen 3018 euroa kuussa ansaitsevan suomalaisen tulovero on tänä vuonna 29,5 prosenttia. Tulovero on

Liian matala
Välikangas ArtoSopiva
Liian korkea
Arto Välikangas: Nykyisessä taloustilanteessa ei ole mahdollista alentaa veroja. Niiden korottaminen on poissa yksityisestä kulutuksesta ja investoinneista, millä voi olla negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen ja siten valtiontalouden tasapainoon.
7.

Pitäisikö rikkaiden varallisuusvero palauttaa?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: Varallisuusvero korottaa investointien tuottovaatimusta, mikä johtaa nykyisessä globaalissa taloudessa sijoitusten siirtymiseen ulkomaille.

Asuminen

8.

Asuntolainan verovähennysoikeudesta voisi luopua?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: Jos asuntolainan verovähennysoikeuteen puututaan, tulisi sen maksimimäärää karsia siten, että vähennystä ei enää saisi tietyn maksetun korkomäärän jälkeen, jolloin jokainen saisi vähentää elämänsä aikana enintään tietyn suuruisen asuntolainan (esim. 200 000 euroa), joka voi kohdistua useaan eri lainaan. Tällöin avustettaisiin ensiasuntoja eikä houkuteltaisi ottamaan heti alkuun mahdollisimman suurta lainaa. Varainsiirtovero pitää poistaa kokonaan samasta syystä.
9.

Kotiin tai vapaa-ajanasunnolle palveluita ostava voi vähentää osan kuluista verotuksessaan kotitalousvähennyksenä. Vähennystä voi saada vuodessa enintään 3 000 euroa per henkilö. Pariskunnan kohdalla summa on 6 000 euroa vuodessa. Syrjiikö järjestelmä yksin eläviä?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: Yksinelävä joutuu maksamaan yksin kaikki asuntonsa kulut. Syrjiikö järjestelmä yksineläviä?

Sosiaalipolitiikka

10.

Kannustaako Suomen työttömyysturva joutenoloon?

Välikangas ArtoKyllä
Ei
Arto Välikangas: Tietysti on niitäkin, joiden mielestä tuet ovat riittävän suuret sopivan mukavaan elämään, mutta varsinainen ongelma on se, että työttömyysturvalla elävä ei voi tukiaan menettämättä ottaa vastaan pieniä ja lyhytaikaisia töitä. Järjestelmä pitäisi uudistaa sellaiseksi, että työnteko ja lisäansioitten hankkiminen kannattaisi aina.
11.

Maksaisitteko lapsilisiä kaikkein suurituloisimmille?

Välikangas ArtoKyllä
Ei
Arto Välikangas: Lapsilisät eivät välttämättä ole heille tarpeellisia, mutta järjestelmän tarkoituksena on suosia lapsiperheitä eikä sitä ole syytä muuttaa. Lapsilisien poistaminen aiheuttaisi tuloloukun tulorajan kohdalle. Sen sijaan tulisi poistaa lapsilisät toimeentulotukeen alentavasti vaikuttavana tekijänä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

12.

Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: En ole erityisen innostunut Nato-jäsenyydestä, koska en ole varma sen vaikutuksista. Suomen on valmistauduttava ja varauduttava puolustautumaan omin voimin ja ilman vieraan apua, vaikka se olisikin tervetullutta, sillä historia opettaa, ettei tehtyihin sopimuksiin aina voi tiukan paikan tullen luottaa. Nato-jäsenyys saattaisi tuudittaa meidät siihen uskoon, että voimme tinkiä omasta puolustuksestamme, koska meille tullaan apuun. Lisäksi lähes kaikki Nato-maat ovat leikanneet puolustustaan, siten että on kyseenalaista voisivatko ne edes auttaa, vaikka haluaisivatkin.
13.

Uhkaako Venäjä Suomen turvallisuutta?

Välikangas Arto+Kyllä
Ei
Arto Välikangas: Sotilaallinen suurvalta naapurissa muodostaa aina potentiaalisen uhkan. Venäjällä on lisäksi taipumuksena käyttää ulkopolitiikkansa osana painostusta, johon kuuluu sapelinkalistelu. Jos haluamme säilyttää poliittisen liikkumavaramme suhteessa Venäjään, meidän on syytä huolehtia uskottavasta puolustuskyvystä.
14.

Venäläisten oikeutta ostaa maata Suomesta pitää rajoittaa?

Välikangas ArtoKyllä
Ei
Arto Välikangas: Suomalaisilla pitäisi olla vastavuoroisesti oikeus hankkia maata Venäjältä. Laaja venäläisten maanomistus saattaa muodostaa turvallisuusuhan.
15.

Suomalaisten sotilaiden on vetäydyttävä Afganistanista 2011?

Välikangas ArtoKyllä
Ei
Arto Välikangas: Kansainväliset joukot ovat Afganistanissa ovat joutuneet sisällissodan osapuoleksi eikä operaatio näytä onnistuvan, vaan tilanne vain pahenee. Suomen ei kannata käyttää kotimaassa tarvittavia resursseja epäonnistuvaan seikkailuun.
16.

Yleinen asevelvollisuus vai palkka-armeija?

Välikangas Arto+Asevelvollisuus
Palkka-armeija
Arto Välikangas: Koko ikäluokka on koulutettava ja koulutuksen pituuden tulee määräytyä koulutustarpeiden mukaan. Kertausharjoitusten määrää tulee lisätä. Irakin ja Afganistanin esimerkit osoittavat, että toisen osapuolen ylivoimaisesta teknologiasta huolimatta sodan lopputulos ratkaistaan perinteisin asein mies miestä vastaan. Suuri koulutettu reservi ja aluepuolustusjärjestelmä muodostavat merkittävän pelotteen maahantunkeutujalle ja turvaavat Suomen itsenäisyydeen pitkittyvässä sodassa. Yleinen asevelvollisuus sitoo puolustusvoimat osaksi kansaa ja se tuo koko ikäluokon tiedot ja taidot puolustusvoimien käyttöön.

EU-politiikka

17.

Pitääkö Suomen tukea vaikeuksiin ajautuneita EU-kumppaneitaan lainoin ja takauksin?

Kyllä
Välikangas Arto+Ei
Arto Välikangas: Yksittäisen jäsenmaan joutuminen velkajärjestelyihin ei juurikaan vaikuttaisi toisiin jäsenvaltioihin, lukuun ottamatta toisia ylivelkaantuneita maita, jotka myöskin joutuisivat lainansaantivaikeuksiin. Tämä mekanismi estäisi jäsenmaita elämästä yli varojensa. Näiden maiden velkapapereihin sijoittaneet kärsisivät tappioita, joista niille olisi kuitenkin etukäteen maksettu korkeampina korkoina. Jos sijoittajat olisivat ottaneet ylisuuria riskejä, ne olisivat vaarassa mennä konkurssiin. Tämä on luonnollinen ja välttämätön osa toimivaa markkinataloutta. Jos tällaiset sijoittajat olisivat talouden kannalta välttämättömiä toimijoita, kuten suuria rahoituslaitoksia, ne pitäisi pelastaa, jottei kansainvälinen rahoitusjärjestelmä joutuisi lamaan. Niiden omistajia ei kuitenkaan ole tarpeen eikä syytäkään pelastaa verovaroin. Täsmätoimi olisi pääomittaminen eli valtion tulo rahoituslaitosten omistajaksi. Maiden auttaminen häiritsee markkinamekanismia ja avaa tien kriisin leviämiselle muihin maihin. Kriisin pahetessa mitkään rahat eivät riitä. Suomen olisi ollut parempi olla takaamatta mitään ja Euroopan keskuspankin ei olisi missään tapauksessa pitänyt ostaa ongelmamaiden lainapapereita.

Eduskunta

18.

Kansanedustajan alin peruspalkka nousee toukokuussa 6335 euroon. Se on

Liian vähän
Sopiva
Välikangas ArtoLiikaa
Arto Välikangas: Sinänsä tuo palkka ei ehkä ole kohtuuton vaativasta ja vastuullisesta pätkätyöstä, mutta palkkion 8 %:n korotus ei kuitenkaan sovi nykyiseen taloudelliseen tilaan ja yleiseen tulokehitykseen.
19.

Kansanedustajalla on vuodessa noin neljä kuukautta istuntovapaata. Pitäisikö edustajien työtahtia kiristää?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: Että säädettäisiin lisää lakeja? On hyvä, jos kansanedustajat ehtivät hieman seurata tavallistakin elämää ja olla yhteydessä äänestäjiinsä.

Energia ja ympäristö

20.

Kannatatko ydinvoimaa?

Välikangas ArtoKyllä
En
Arto Välikangas: Odotan kovasti toimivia uusia energialähteitä, mutta siihen asti meidän on varmistettava sähkönsaanti. Tulevaisuudessa esimerkiksi sähköautot ja lisääntyvä raideliikenne tulevat kaikkien uusien laitteiden lisäksi vaatimaan lisää sähköä. Paljon parempi vaihtoehto on rakentaa ydinvoimaa Suomeen suomalaisten määräysten ja valvonnan alaisena, kuin Venäjän puolelle rajaa sikäläiseen tyyliin meitä varten.
21.

Uskotko ilmastonmuutokseen ihmisen aiheuttamana ilmiönä?

Välikangas ArtoKyllä
En
Arto Välikangas: Ilmeisesti ihmisen toiminnallakin on vaikutusta. Planetaariset tekijät saattavat kuitenkin vaikuttaa paljon voimakkaammin ja mihin tahansa suuntaan. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä olisi joka tapauksessa hyvä vähentää monista syistä.

Rikos & rangaistus

22.

Rattijuopumukselle on säädettävä nollatoleranssi?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: Rattijuopumuksen promilleraja on asetettu sille tasolle, jossa kyky suoriutua ajoneuvon kuljettamisesta alkaa heikentyä. Alhaisempi raja ei parantaisi liikenneturvallisuutta, aiheuttaisi enemmän tahattomia käryämisiä, työllistäisi poliisia turhaan, veisi resursseja muusta liikennevalvonnasta ja kaventaisi aiheettomasti yksilönvapautta. Poliisin tulisi panostaa enemmän vakavien liikennerikkomusten ja törkeän rattijuopumuksen karsimiseen näpertelyn sijaan.
23.

Pitäisikö seksuaalirikoksista ja lapsiin kohdistuvista rikoksista saada ankarammat tuomiot?

Välikangas ArtoKyllä
Ei
Arto Välikangas: Vakavista rikoksista kyllä. Sen sijaan amerikkalaistyylinen kehitys, jossa normaalikin kanssakäyminen alkaa muuttua seksuaaliseksi häirinnäksi tai kaikenlainen lasten kasvattaminen ja kurinpito pahoinpitelyksi, on lopetettava.
24.

Kolme ihmistä Porvoossa kesällä ampunut epäilty on entinen elinkautisvanki. Pitääkö henkirikoksiin syyllistyneet elinkautisvangit säilyttää lukkojen takana loppuikä?

Välikangas ArtoKyllä
Ei
Arto Välikangas: Ylipäätänsä ehdollisen tuomion tai ehdonalaiseen pääsyn tulisi olla aina harkinnanvaraista eikä automaattista, kuten nykyään tuntuu olevan.

Sekalaista

25.

Kannatatko homojen avioliitto-oikeutta?

Kyllä
Välikangas ArtoEn
Arto Välikangas: Avioliitto on perinteinen käsite miehen ja naisen välisestä liitosta, jota yksi sukupolvi ei saisi mennä hetken mielijohteesta muuttamaan. Vielä pari vuosikymmentä sitten ehdotusta sukupuolineutraalista avioliitosta olisi pidetty vitsinä.
26.

Kunnan pitää taata musliminaisille omat uimahallivuorot?

Kyllä
Välikangas Arto+Ei
Arto Välikangas: Maahanmuuttajien on hyväksyttävä Suomen kulttuuri, tavat ja lainsäädäntö sellaisinaan. Meidän ei pidä pyytää anteeksi omaa kulttuuriamme ja omia tapojamme eikä meidän pidä hyväksyä mitään vaatimuksia, jotka perustuvat maahanmuuttajien tapoihin, kulttuuriin tai uskontoon.
27.

Kannatatko mietojen viinien tuomista ruokakauppoihin?

Kyllä
Välikangas ArtoEn
Arto Välikangas: Kysymys on tällä hetkellä poliittisesti täysin epärealistinen. Kehitys on pikemminkin menossa päinvastaiseen suuntaan. Kanadalaisten kokemusten mukaan mietojen viinien tulo maitokauppaan veisi Alkon taloudellisiin vaikeuksiin, minkä seurauksena suuri osa myymäläverkostosta jouduttaisiin lopettamaan. Hyvin mahdollisesti useissa paikoissa Suomessa kuluttajien käytössä oleva valikoima heikkenisi, samalla kun kotipoltto ja salakuljetus lisääntyisivät. Lisääntynyt tarjonta lisäisi luultavasti kulutusta ja sitä myötä haittoja.
28.

Kannatatko pakkoruotsin opiskelua?

Kyllä
Välikangas ArtoEi
Arto Välikangas: Nykyinen järjestelmä ei toimi ja on siten resurssien tuhlausta.
29.

Liikenneyhteyksien kehittämisessä painopiste tulisia olla

Välikangas ArtoTieliikenteessä
Raideliikenteessä
Arto Välikangas: Molempia tulee kehittää, mutta kuten kaikki tietävät niin Helsingin seudun junaliikenne ei tällä hetkellä toimi ja se on saatava toimimaan.

Näytä ehdokkaat, joiden vastaukset ovat tämän ehdokkaan vastauksia lähinnä ja kauimpana »

Katso ehdokkaan vastaukset Helsingin Sanomien vaalikoneessa »