Eduskuntavaalit 2011 – Tulospalvelu »

Vesikansa Sanna VIHR

Perustiedot


Vesikansa Sanna

21
  • Luottamustoimet:
  • Kunnanvaltuutettu

Ehdokkaan oma esittely


Olen kaupunginvaltuutettu ja valtiotieteen maisteri. Työskentelen THL:ssa kansainvälisten asiain koordinaattorina. Olen tehnyt työuraa tutkijana, toimittajana ja YK-järjestön tiedottajana Addis Abebassa. Olen sosiaalilautakunnan jäsen ja kolmen lapsen äiti Länsi-Pakilasta.

Tavoitteenani politiikassa on parantaa palveluita. Vanhusten- ja terveyspalveluiden laatu on turvattava rahoitusta järkeistämällä, parantamalla hoidon saatavuutta ja oikeudenmukaisuutta - ennen kuin syntyy täysin eriarvoisia palveluita.

Työelämässä ollaan nyt joko täysillä tai ei ollenkaan. Moni syrjäytyy töistä vamman, sairauden tai työttömyyshistorian takia. Pienimpien palkkatulojen verotusta on kevennettävä ja perusturvan tasoa parannettava. Kaikki työnteko kannattavaksi. Tolkkua pätkätöiden teettämiseen.

Lasten ja nuorten on saatava kasvaa ja oppia riittävän pienissä ryhmissä. Osa-aikainen hoitovapaa ja perhevapaat realistiseksi vaihtoehdoksi molemmille vanhemmille.

Itsekin ulkomailla asuneena haluan Suomen, jonne myös uudet tulijat ovat tervetulleita ja sopeutuvat. Suomen taloutta on rakennettu omalla sitkeydellä, mutta myös siirtolaisten osaamisella. Kehitysyhteistyötä tarvitaan edelleen.

Ehdokkaan vastaukset


Talous

1.

Valtiontalous on noin 8 miljardia euroa alijäämäinen 2011. Mikä on mielestänne paras keino vajeen supistamiseksi?

Talouskasvun kiihdyttäminen
Menoleikkaukset
Veronkorotukset
Julkisen sektorin, erityisesti kuntien toiminnan tehostaminen
Työurien pidentäminen
Sanna Vesikansa: Veronkorotuksilla voidaan myös vähentää tuloeroja, jotka ovat kasvussa. Yhtä lailla tarvitaan julkisen sektorin (etenkin hallinnon ja toiminnan organisoinnin) tehostamista. Talouskasvun kiihdyttäminen on Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi olennaista, mutta se ei ratkaise kestävyysvajetta. Työurien pidentäminen on ei tapahdu hetkessä. Tärkeimmät keinot ovat työelämän laadun parantaminen sekä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen niin, että työnteko kannattaa aina. Menoleikkauksiakin tarvitaan, mutta erittäin harkiten eikä peruspalveluista ja sosiaaliturvasta - ne kasvattavat menoja vain toisessa päässä.
2.

Leikkauksilta tuskin vältytään. Oletko valmis leikkaamaan menoja?

Kyllä
En
Sanna Vesikansa: Puolustusvoimien uudistaminen on ollut ajankohtaista jo pitkään. Viime aikoina hyväksyntää, jopa varuskuntien karsimista, on tullut myös puolustusvoimien sisältä. Seuraava vaalikausi tulee olemaan taloudellisesti tiukkaa aikaa, mutta sosiaaliturvaa tai peruspalveluita leikkaamalla ei säästetä, vaan lisätään kustannuksia jonnekin muualle. Yritystuissa on pieniä säästöjen mahdollisuuksia. Pienten ja keskisuurten, etenkin kasvuyritysten tukea ei tule leikata. Suomen talouteen on löydettävä uusia, menestyviä yrityksiä erityisesti ympäristö- ja energiatehokkuusaloilla.
3.

Vanhuuseläkkeen ikäraja on Suomessa 63 vuotta. Eläkeikä on

Liian matala
Sopiva
Liian korkea
Sanna Vesikansa: Todelliseen eläkkeelle jäämisikään voidaan vaikuttaa vain tekemällä merkittäviä parannuksia työelämän laatuun ja joustoja silloin, kun niitä tarvitaan perhetilanteen, oman työkyvyn tai jaksamisen takia. Nykyisessä työelämässä ollaan joko täysillä tai ei ollenkaan. Monella olisi kuitenkin annettavaa, vaikka täysipäiväiseeen työhön ei ole mahdollisuutta esimerkiksi vamman, sairauden tai perhetilanteen takia. Nykyisen eläkejärjestelmän kestävyyttä olisi pitänyt parantaa jo kauan sitten. Nykyinen eläkeikä pohjautuu 1800-luvun päätöksiin. Siihen pitää myös uskaltaa tehdä pieniä muutoksia. Toivottavasti koko lasku jää meidän 70-luvun pienten ikäluokkien ja lapsiemme maksettavaksi.
4.

Edistäisitkö työperäistä maahanmuuttoa Suomen nykyisen työttömyyden oloissa?

Kyllä
En
Sanna Vesikansa: Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan aloille, joilla jo nyt on työvoimapula. Tilanne ei ole nyt kovin akuutti, mutta Suomen tunnettuvuuttaa kannattaa edistää ajoissa. Suomi ei ole maailman ykköskohde, mistä haetaan töitä - vaikka voisi olla. Maahanmuutto voi myös tuoda talouskasvua, osaamista ja yhteyksiä, mitä aikaisemmin ei ole ollut.
5.

Kuntavero on tänä vuonna keskimäärin 19,2 prosenttia. Se on

Liian vähän
Sopivasti
Liikaa
Sanna Vesikansa: Kuntien tehtäviin nähden se on liian vähän, mutta tasaveron luonteisena jo varsin korkea. Kuntien valtionosuusjärjestelmää tulisi uudistaa niin, että kunnan todella selviytyisivät niille määrätyistä tehtävistä.
6.

Keskipalkkaisen 3018 euroa kuussa ansaitsevan suomalaisen tulovero on tänä vuonna 29,5 prosenttia. Tulovero on

Liian matala
Sopiva
Liian korkea
Sanna Vesikansa: Keskituloisella vero on sopiva. Pienipalkkaista verottaisin huomattavasti nykyistä vähemmän, suuripalkkaista jonkin verran enemmän.
7.

Pitäisikö rikkaiden varallisuusvero palauttaa?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Kohtuullisen varallisuusveron voisi hyvin palauttaa.

Asuminen

8.

Asuntolainan verovähennysoikeudesta voisi luopua?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Asuntojen korkojen verovähennysoikeutta on syytä asteittain laskea pitkällä siirtymäajalla. Vähennysoikeuden asteittainen poisto hillitsisi asuntojen hintojen nousua ja parantaisi vuokra-asumisen asemaa suhteessa omistusasumiseen. Oma perheeni asuu omistusasunnossa ja velkaa on. Verovähennysoikeuden säilyttämistä ensiasunnon ostajilla voidaan harkita.
9.

Kotiin tai vapaa-ajanasunnolle palveluita ostava voi vähentää osan kuluista verotuksessaan kotitalousvähennyksenä. Vähennystä voi saada vuodessa enintään 3 000 euroa per henkilö. Pariskunnan kohdalla summa on 6 000 euroa vuodessa. Syrjiikö järjestelmä yksin eläviä?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Kotitalousvähennykset tasoa ja kohdistumista on tarkasteltava kriitisesti. Se on tuonut työpaikkoja palveluihin ja varmasti lisännyt peruskorjauksia jne. Jos siitä ovat hyötyneet kuitenkin lähinnä hyvätuloiset omistusasujat, on tuen kohdistumista suunnattava uudestaan.

Sosiaalipolitiikka

10.

Kannustaako Suomen työttömyysturva joutenoloon?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Pidän nykyistä parempaa perusturvaa äärimmäisen tärkeänä ja se tulisi toteuttaa perustulona, ettei sitä pitäisi erikseen hakea. Nykyinen työttömyysturva leikkautuu kohtuuttomasti pienestäkin työnteosta, samoin vammaiseläkkeen ja toimeentulotuen saajalta. Tukia voi joutua maksamaan takaisin, koska ilmoitusmenettely vie aikaa. Työnteko ei yksinkertaisesti kannata, mikä johtuu kankeasta ja raskaasta järjestelmästä.
11.

Maksaisitteko lapsilisiä kaikkein suurituloisimmille?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Kannatan kaikille tulevia oikeuksia, joka on yksi pohjoismaisen hyvinvointimallin keskeisistä periaatteista. Silloin jokainen veroja maksanut myös hyötyy tietyistä eduista eikä sosiaalipolitiikasta muodostu yksinomaan erityisryhmien järjestelmä. Lapsilisä ei missään tapauksessa saisi leikata toimeentulotukea. Lasten toimeentulotuen normeja ei ole nostettu sitten 1990-luvun puolivälin, mikä pitäisi oikaista välittömästi. Suurituloisten verotusta voitaisiin sen sijaan jonkin verran kiristää. Lapsiköyhyys aleni tasaisesti vuoteen 1994 asti. Sen jälkeen lapsiköyhyys on moninkertaistunut ja tämä on tapahtunut aloudellisen kasvun aikana. Lapsiköyhyys on suomalaisen hyvinvoinnin häpeäpilkku, jota ei poisteta ainoastaan korjaamalla toimeentulotuen lapsilisäleikkuri. Pätkä- ja silpputöiden teettämisen pahimmat epäkohdat on poistettava ja matalapalkkaisen työn kannattavuutta parannettava verohelpotuksin.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

12.

Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Nykysuhde Naton kanssa on hyvä: tiedonvaihto ja aktiivinen yhteistyö hyödyttää molempia. Suomen kannattaa panostaa EU-yhteistyöhön ja valmiusjoukkojen toimintaan. Sitoutumattomuus sotilasliittoon on myös vahvuus maailmanpolitiikassa, kun tarvitaan luotettavaa rauhanvälittäjää ja neutraalia neuvottelijaa
13.

Uhkaako Venäjä Suomen turvallisuutta?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Venäjä on naapuri, jonka kanssa on hyvä olla keskusteluyhteydessä, mutta kannatan myös aktiivisempaa ihmisoikeuspolitiikkaa Suomelta. Yhteistyötä on hyvä jatkaa enkä kannata kaiken lähialueyhteistyön lopettamista.
14.

Venäläisten oikeutta ostaa maata Suomesta pitää rajoittaa?

Kyllä
-Ei
Sanna Vesikansa: Riski, että venäläiset ostavat Suomen, on pieni. Venäläiset loma-asukit ovat tukeneet monien seutujen taloutta.
15.

Suomalaisten sotilaiden on vetäydyttävä Afganistanista 2011?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Afganistaan meno oli näin jälkikäteen arvioituna yhdenlainen virhe koko kansainväliseltä yhteisöltä. Kannatin itsekin väliintuloa erityisesti naisten ihmisoikeuden puolustamiseksi, mutta nyt on ajauduttu pitkään sotaan, josta on vaikea irtautua. Pikainen vetäytyminen ei ole järkevää. Afganistanin valtion rakentumista pitää voimakkaasti tukea myös muilla keinoin.
16.

Yleinen asevelvollisuus vai palkka-armeija?

Asevelvollisuus
Palkka-armeija
Sanna Vesikansa: Puolustusvoimien uudistamisen osana myös asevelvollisuutta on pohdittava. Mielestäni asevelvollisuus voidaan säilyttää, mutta lyhentää palveluaikaa ja reservin kokoa huomattavasti. Naisten ja miesten tulisi olla nykyistä tasa-arvoisemmassa asemassa. Asevelvollisuuden lyhentäminen nopeuttaa etenkin miehillä myös opintojen ja työuran alkua. Nykyistä asevelvollisuutta lyhyempi yhteiskunnallinen palvelu voisi olla sama naisilla ja miehillä - ja hakeutuminen nimenomaan aseelliseen palveluun vapaaehtoisempaa.

EU-politiikka

17.

Pitääkö Suomen tukea vaikeuksiin ajautuneita EU-kumppaneitaan lainoin ja takauksin?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Eurooppalaisen rahoitusjärjestelmän vakauden turvaaminen on tärkeää ja se hyödyttää myös Suomea. Maksajan osa ei ole mukava, mutta Kreikan ja muiden pääseminen jaloilleen auttaa kaikkia euromaita. Kreikan tukemisella on vahvoja ehtoja. Kaikissa velkasaneerauksessa tuen ehdot on syytä mitoittaa sellaisiksi, että velallinen niistä selviää. Suomella on tästä omiakin kokemuksia markka-ajalta devalvaatioineen.

Eduskunta

18.

Kansanedustajan alin peruspalkka nousee toukokuussa 6335 euroon. Se on

Liian vähän
Sopiva
Liikaa
Sanna Vesikansa: Palkka on hyvä, mutta kaikkine kulukorvauksineen aika muhkea. Suurin epäkohta olivat kuitenkin sopeutumiseläkkeet, joista eduskunta nyt päätti (tosin ulotti ne vielä koskemaan nykyistä eduskuntaa)...
19.

Kansanedustajalla on vuodessa noin neljä kuukautta istuntovapaata. Pitäisikö edustajien työtahtia kiristää?

Kyllä
-Ei
Sanna Vesikansa: Helsinkiläisenä istuntovapaat tuntuvat hyvin pitkiltä. Ymmärrän, että ne ovat tärkeitä maakunnista tulleille, etenkin perheellisille.

Energia ja ympäristö

20.

Kannatatko ydinvoimaa?

Kyllä
+En
Sanna Vesikansa: Suomen energiatalous voidaan toteuttaa kestävämmin kuin lisäämällä vielä nykyisestä ydinvoiman osuutta. Tehostamalla energiankäyttöä ja panostamalla kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin voidaan myös huolehtia vientiteollisuuden tarpeista. Edelläkävijyys ympäristö- ja energiateknologia-alalla auttaa suomalaisia yrityksiä valtaamaan osuutensa alan nopeasti kasvavista maailmanmarkkinoista. Japanin ydinonnettomuus asettaa voimaloiden riskienarvioinnin todella huolestuttavaan valoon. Varoitukset ja niiden ohittamisen syyt on syytä analysoida tarkkaan myös Suomessa ja Euroopassa.
21.

Uskotko ilmastonmuutokseen ihmisen aiheuttamana ilmiönä?

Kyllä
En
Sanna Vesikansa: Ei kai tämä ole uskon kysymys. Tieteellisesti voidaan kiistellä ilmastonmuutoksen nopeudesta ja erilaisista skenaarioista, mutta teollistumisen vaikutus on aika kiistaton.

Rikos & rangaistus

22.

Rattijuopumukselle on säädettävä nollatoleranssi?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Täysin nollatoleranssia en kannata, mutta pitäisi harkita vakavasti pohjoismaista 0,2 promillen rajaa. Ruotsissa ja Norjassa promilleraja on laskettu 0,2:een ja rattijuopumusrikollisuus on vähentynyt.
23.

Pitäisikö seksuaalirikoksista ja lapsiin kohdistuvista rikoksista saada ankarammat tuomiot?

+Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Lapsiin kohdistuvissa rikoksissa ei saisi päästä sakkorangaistuksella. Seksuaalirikoksissa Suomi on yhä oudon lepsu maa. Lähisuhdeväkivallan sovittelu pitäisi mielestäni lopettaa.
24.

Kolme ihmistä Porvoossa kesällä ampunut epäilty on entinen elinkautisvanki. Pitääkö henkirikoksiin syyllistyneet elinkautisvangit säilyttää lukkojen takana loppuikä?

Kyllä
-Ei
Sanna Vesikansa: Henkirikoksiin syyllistyneiden elinkautisvankien rangaistusaikaa kiven sisässä pitää tarkastella kriitiisesti, onko se nyt liian lyhyt. Mutta pohjimmiltaan pidän suomalaista rangaistuskäytäntöä hyvänä, jossa ei tunneta 50 vuoden tuomioita tai kuolemanrangaistusta.

Sekalaista

25.

Kannatatko homojen avioliitto-oikeutta?

Kyllä
En
Sanna Vesikansa: Yhdenvertainen oikeus avioliittoon kaikille.
26.

Kunnan pitää taata musliminaisille omat uimahallivuorot?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Liikuntaviraston kannattaa järjestää liikuntavuoroja niin, että niitä voivat käyttää erilaiset ryhmät. Jos musliminaiset eivät muuten pääse uimaan, tottakai tunnin-parin vuoro yhdestä hallista voidaan varata. Suljetaanhan halleja myös kilpailuja ja seurojen toimintaa varten.
27.

Kannatatko mietojen viinien tuomista ruokakauppoihin?

-Kyllä
En
Sanna Vesikansa: Kannatan ja ehkä tämä tapahtuu minun elinaikanani. Ymmärrän siihen liittyvät vaikeudet. Alkoholi on Suomessa suuri kansanterveydellinen ongelma, humalahakuinen juominen on siirtynyt myös viineihin. Kauppojen pitäisi valvoa nykyistä paremmin ikärajoja. Monen asian pitäisi muuttua, mutta periaatteessa kannatan.
28.

Kannatatko pakkoruotsin opiskelua?

Kyllä
Ei
Sanna Vesikansa: Suomenkielisten on hyvä osata ruotsia ja ruotsinkielisten suomea. En kannata toisen kotimaisen poistamista, mutta opetusta pitäisi uudistaa radikaalisti. Toinen kotimainen voisi alkaa huomattavasti nykyistä aiemmin ensimmäisiltä luokilta ja perustua käytännön kielitaitoon - josta toivottavasti tulisi parempi ruotsin puhumisen varmuus kuin nykykoulusta.
29.

Liikenneyhteyksien kehittämisessä painopiste tulisia olla

Tieliikenteessä
+Raideliikenteessä
Sanna Vesikansa: Sopeutuminen ilmastotavoitteisiin vaatii liikenteen siirtymistä entistä enemmän raiteille. Etenkin pääkaupunkiseudulla raideliikenteen hyödyt ovat valtavat ja taas tänä talvena on nähty, miten käy jos perusparannuksia lykätään ja jätetään tekemättä.

Näytä ehdokkaat, joiden vastaukset ovat tämän ehdokkaan vastauksia lähinnä ja kauimpana »

Katso ehdokkaan vastaukset Helsingin Sanomien vaalikoneessa »